Verhoomo M. Riihiluoma
Satulat 2015

Satulat 2015

Eihän sen satulan aina tartte pelkkä musta olla. Käyttötarkoitusta ja omistajaa vartenhan näitä tehdään. Aikamme kun istuttiin omistajan kanssa ja suunniteltiin, tultiin tähän lopputulokseen pyörän nykyiseen lookiin. Istui asiallisesti muidenkin kuin minun mielestä. Eikä varmasti tule toista samanlaista vastaan.

Virago 535, rakennettu aika reilusti, mutta viihtyy tien päällä, joten lopputulokseen panostettiin istuinmukavuuteen enemmän kuin pelkästään pyörän profiilin mukaiseen mataluuteen.

Ns. comfort-tekniikalla tehty pehmuste antaa joustoa ollen samalla kimmoisa.

Pahimmasta päästähän matkakäyttöön on liian pehmoinen satula.

Toisaalta jenkkivalmistajat käyttävät aika usein betonia muistuttavaa vaahtomuovia. Ei muuten jousta, kuten kuvassa oleva muistaakseni mustang pohja. Silloin mielestäni paras lopputulos saavutetaan geelillä. Tässä tapauksessa sekä eteen että taakse. Pintaan Autostofin mokka keinonahka, mikä on tarkoitettu satulakäyttöön. Ja kaveriksi american tyyliin sopiva voimakkaasti martioitu (pintakuvioitu) kiiltävän musta keinoeläimen nahka. Odotan kommentteja tulevalta kesältä.

Suzuki-Bandit satula on ainakin meillä aika paljon muokattu satulamalli tänä päivänä. Onhan se paljon myyty matkapyörä muutenkin.Tässä tapauksessa aika paljon tehty muutos, geeli molempiin paikkoihin ja keskelle korotusta, että takapaikalta löytyy parempi istuinpaikka. Pyörään tulee hiilikuitua muutenkin ja kultamaalia, joten tehosteet reunakapassa on siihen maailmaan. Pyörään tulossa ilmeisesti aika paljon rattoisia kilometrejä ensi kesänä.

Perus HD-satula, ilman mitään ylimäärävärejä. Aikaisemmin tuli mainittua, näitähän tehdään pyörän tyylin mukaan ja niin kuin tässä, pehmuste oli ok. Malli myös joten mitäpä sitä täydellistä parantamaan. Ainoastaan saumattiin erilailla, mitä original.

Uusi iso Bemu. Käytiin omistajan kanssa tarkkaan läpi, mitä tehdään. Geeli kuskille, aito nahka, 20 mm korkeutta lisää, saumat punaisella, saa olla pehmeä. Saa olla pehmeä… ja siinähän mentiin eka otoksella pieleen. Jotain 6 tuhatta kilometriä myöhemmin rakennettiin pohja eri tavalla ja alkoi pelittään. Totta kai on inhottavaa, jos homma ei mene niin sanotusti putkeen, mutta virheistähän eniten oppii. Ja uudet satulamallit ovat aina mielenkiintoisia